22.05.2021 Ainutlaatuinen taidealuehanke kehittyy kokeelliseen suuntaan
Karakallio Creative on kolmen vuoden ajan toiminut Karakalliossa toteuttaen alueelle erilaisia julkisen taiteen teoksia: taide on löytänyt paikkansa niin rakennusten julkisivuista, katujen varsilta kuin metsämaisemasta. Näyttävät muraalit, yllättävät installaatiosarjat ja pienet sanataideteokset ovat muovanneet kaupunginosan ilmettä tuoden taiteen helposti koettavaksi alueen asukkaille ja ympäristössä liikkuville. Uusien rakennushankkeiden yhteydessä Karakalliossa nähdään toivottavasti jatkossa myös prosenttiperiaatteen mukaisesti toteutettua julkista taidetta.
Tulevaisuudessa Karakallio Creative tulee erottautumaan ainutlaatuisena taidealuehankkeena, kun sen toiminta kehittyy kokeellisempaan suuntaan. Tämän vuoden aikana muodostumaan lähtevä äänikenttä tuo alueelle täysin uutta sisältöä ja syventää jo olemassa olevia teoksia ääntä hienovaraisesti hyödyntäen. Äänikentän myötä taidealueelle valmistuu myös ensimmäinen äänitaideteos. Äänikenttä on uudenlaista ajattelua ja sitä voidaan pitää eräänlaisena pilottihankkeena, joka mahdollistaa äänen tutkimisen taiteen työkaluna Karakalliossa laajemminkin.
Taidetyöpajoja antoisasti etänä ja ulkona
Maksuttomat ja kaikenikäisille suunnatut taidetyöpajat kuuluvat Karakallio Creativen tarjontaan jatkossakin. Poikkeuksellisina aikoina työpajat on toteutettu innostavan vastaanoton saaneina etätyöpajoina reaaliaikaisesti videoyhteyden välityksellä. Kuvataiteen työpajoissa on päästy harjoittelemaan akvarellimaalauksen erilaisia tekniikoita asetelmaa maalaten ja tartuttu perinteikkääseen piirustushiileen muotokuvapiirtämisen merkeissä. Kuvataiteen työpajoissa on työskennelty kuvataiteilija Aku Aallon ohjauksessa.
Toukokuun lopussa käynnistyvä valokuvaustyöpajojen sarja järjestetään ulkona Karakalliossa turvallisesti ja turvavälein pienelle osallistujamäärälle rajaten. Luovan valokuvauksen työpajoissa haetaan innoitusta taidealueen taiteesta ja opetellaan yhdessä, miten kameraa voi käyttää luovasti ja miten tarinaa rakennetaan valokuvin. Työpajat ohjaa valokuvataiteilija Vilma Pimenoff. Kesäkuun pajoihin on vielä muutamia osallistumispaikkoja vapaana, joten ilmoittaudu ihmeessä mukaan osoitteessa https://fienta.com/fi/valokuvaustyopajat2021.
Tulevat työpajat ja tapahtumat on koottu tapahtumat-sivulle. Loppuvuoden työpajojen teemat ja ajantasaiset tiedot päivitämme hyvissä ajoin eri kanaviimme. Taidealueelle toteutuvasta itseohjautuvasta julkisen taiteen kierroksesta tiedotamme lisää myöhemmin.
Seuraamme aktiivisesti epidemiatilanteen kehitystä ja noudatamme viranomaisohjeita järjestäen tapahtumat tilanteen mukaan etänä, hybridimallin mukaisesti tai yhteen kokoontuen.