Työpajat

Karakallio Creative on kolmen vuoden ajan toiminut Karakalliossa toteuttaen alueelle erilaisia julkisen taiteen teoksia: taide on löytänyt paikkansa niin rakennusten julkisivuista, katujen varsilta kuin metsämaisemasta. Näyttävät muraalit, yllättävät installaatiosarjat ja pienet sanataideteokset ovat muovanneet kaupunginosan ilmettä tuoden taiteen helposti koettavaksi alueen asukkaille ja siellä liikkuville. Uusien rakennushankkeiden yhteydessä Karakalliossa nähdään toivottavasti myös prosenttiperiaatteen mukaisesti toteutettua taidetta. Tulevaisuudessa Karakallio Creative tulee erottautumaan ainutlaatuisena taidealuehankkeena, kun sen toiminta kehittyy kokeellisempaan suuntaan. ...

Loppuvuoden pimeisiin arki-iltoihin tuovat väriä Karakallio Creativen työpajat: Keskiviikkoisin otetaan sakset käteen ja sotketaan sormet liimaan kiinnostavassa Kollaasi- ja assemblaasityöpajassa. Torstaisin tyyli on ihan(an) vapaa, kun vuoden takainen Vapaa maalaus -työpaja tekee toivotun paluun. Luovan tekemisen taidetyöpajoissa saavat kummallisen vuoden 2020 koronapatoumat kyytiä. Samalla on myös hyvä mahdollisuus toteuttaa persoonalliset lahjat lähestyvään jouluun. Työpajat ohjaa taiteilija Aku Aalto....

Karakallio Creative on mukana Espoo-päivän meiningeissä yhteisöllisellä Taidetta ikkunoihin -teoksella, johon kaikki Karakallion asukkaat voivat osallistua! Toteutuessaan se on laajin Suomessa koskaan nähty yhteisöllinen taideteos. Taiteilija Aku Aallon ideoima teos näkee päivänvalon Espoo-päivänä 29.8. klo 16.00, kun taidetta nostetaan ikkunoihin merkiksi kaupunginosarakkaudesta ja yhteisöllisyydestä koronakriisin keskellä....

Hoi kaikki Karakallio Creativen Vapaa maalaus -työpajaan ilmoittautuneet! Vauhdilla loppuunvaratun työpajan ensimmäiset maalaussessiot starttaavat tulevana viikonloppuna Karatalossa (Kotkatie 4, Espoo). Aikuisten ryhmä maalaa lauantaina 30.11. klo 15.30-18.30, alle 15-vuotiaiden ryhmä taiteilee sunnuntaina 1.12. klo 13-16. Anna luovuudelle tilaa ja kumoa mielikuvituksen esteenä olevat muurit – Vapaa maalaus -työpajassa tyyli on ihan(an) vapaa....

Karakallio Creativen Liikennemerkkityöpaja kiihdyttää vauhtiaan! Kolmiosaisen työpajasarjan toinen paja järjestetään tulevana lauantaina 9.11. Karatalossa. Liikennemerkkityöpajassa suunnitellaan hauskoja ja oivaltavia liikennemerkkejä, joita ei virallisessa liikennemerkkikuvastossa taatusti ole totuttu näkemään!...

Vuoden 2019 Upeart Festival toi Karakallioon taidetta kahden taiteilijan teoksina. Paitsi uusia teoksia myös uutta teemaa työpajarintamalla: Karakallio Creativen Liikennemerkkityöpaja kutsuu mukaan toteuttamaan symboliteoksia syyslauantaisin....

Kesän vikoja viikonloppuja viedään. Viime lauantaina sää suosi Mimmit peinttaa non stop -katutaidetyöpajaa, kun Karakallion koulun koripallokentän laidalla spraymaalaattiin kolme tuntia yhtä soittoa. Aidalla oli pituutta, ja siihen taiteiltiin upeita juttuja Mimmit-kollektiivin Rosan ja Viivin ohjaamina. Jutun juonena oli kokeilla spraymaalauksen eri tekniikoita kokeneiden naiskatutaiteilijoiden näyttäessä mallia. Luovaa ja hauskaa heittäytymistä katutaiteen äärellä!...

Elokuu huipentuu läpi Espoon levittäytyvään kaksipäiväiseen Espoo-päivään. Monipuolisesta ohjelmastaan tunnettu elämyksellinen kaupunkitapahtuma tarjoaa jälleen hengästyttävän määrän maksuttomia tapahtumia perjantaina ja lauantaina 30.-31.8.2019. Myös Karakallio Creative on mukana näissä juhlissa! Karakallio Creative toteuttaa yhteistyössä Karatalon kanssa Graffitityöpaja Karakalliossa -tapahtuman Espoo-päivän lauantaina. Työpajan ohjaa taidokas ja palkittu Graffitin Suomen mestari vuosimallia 2016, KISS....

Karakallio Creativen järjestämät loppukesän ja edessä häämöttävän syksyn ekat työpajat starttaavat Karatalossa elokuussa. Tulevissa työpajoissa maalataan kokeneiden ohjaajien kanssa. UV-maalaustyöpajassa maalitusseilla kuvitettu taide saa pintaansa hohtavan UV-maaliefektin, katutaidetyöpajassa otetaan puolestaan tiukka ote spraymaalitölkistä. Maksuttomat ja teemoiltaan vaihtelevat työpajat ovat merkittävä osa Karakallio Creativen ydintoimintaa. Helposti lähestyttävät työpajat kannustavat mukaan kokeilemaa uusia juttuja tai terästämään jo olemassa olevia taitoja....